Sivut

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Neiti kesäheinä


Keijunmekkoa ja tuoksukurjenpolvea tässä hempeässä käsikorussa. Kukat koristeltu swarovskin kristalleilla ja korussa kukkien lisäksi erilaisia akaatteja ja yksi isohko ruusukvartsi.

Jälleen kerran kokosin kaikki korunosat paikoilleen rasioihin ym. niille kuuluviin paikkoihin ja aikaa siihen hommaan kului paljon, monta tuntia ja jälleen kerran päätin, että otan vain sen korun tarvikkeet mitä teen ja huom. laitan ne jäljelle jääneet osat  takaisin omille paikoilleen kun koru on valmis!  Järkevää eikö vain:-)

No mutta suloista sunnuntaita kaikille ja huomenna ollaankin jo heinäkuussa.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Mustaa pitsiä!


Söötti keramiikkahelmi sai ympärilleen mattoja sekä kauniisti viistehiottuja kiiltäviä onyxeja, viistehiottuja hematiitteja, muutaman vuorikristallilohkareen ja tummaa korumetallilankaa. Ohuen ohut, yksinkertainen pitsinauha kiedottu niskan takaa menevän ketjun ympärille. MYYTY
Helteistä kesäkuun viimeistä viikkoa:)

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Tilauskoru ja juhannusruusu



Mahdottoman ISO ja HUIKEAN kaunis swarovskin 40mm kristalli, joka yllätti minut koollaan vaikka kuinka mielessäni ajattelin että 40mm ei ole mahdottoman iso mutta kyllä tämä kuitenkin on aika lailla yllättävän iso. Varmasti on uniikki koru eikä varmasti tule toista samanlaista vastaan:-) Toivottavasti koru
on mieluinen ja sellainen kuin tilaaja toivoi.

No olen päättänyt, että pidän tämän pelkästään korublogina mutta olin viime viikon Kauhavalla ja olin puukko- ja käsityöfestivaaleilla viikonloppuna ja pitihän minunkin hommata Kauhavan Kangasaitasta Lilli
ontelopuuvillaa juhannusruusumattoon. 3.1kg kudetta ja maton halkaisija n. 120cm. Olen tehnyt pienestä virkkauslangasta jos jonkinlaisia juttuja mutta nro 8 virkkauskoukku vaati kunnon kouraotteen, kynäotteesta ei ollut mihinkään:-). Juhannusruusumatto päätyi juhannuksen johdosta nyt tänne. Mattoon löytyy netistä ohje ja sieltä löytyy muitakin kangasaitan ohjeita.
Kangasaitasta löytyy jos jonkinlaista kudetta, lankaa ja tarviketta matonkutomisesta pienempään piiperrykseen. Nettikauppa toimittaa tarvikkeet minne vaan.

Ja Juulia, Rekku Rescuelta viime lokakuussa hankittu kissa tykkää makoilla tällä matolla, joten se päätyi kuvaan.

Oikein mukavaa keskikesän juhlaa kaikille!

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Käsikoru ja korvakoruja



Hö, enhän mä mitään korunurkkausta siivonnut, kauhee sotku niin ettei tiedä mistä aloittaisi järjestelyn. Osaisikin olla niin järkevä, että kerää juuri ne tarvikkeet mitä kulloinkin tarvitsee mutta ei, mulla jää kaikki levälleen "kun ne kaikki on niin kätevästi käden ulottuvilla". Lämmintä riittää ja korupiste on siirtynyt ulos: siellä on oikein miellyttävää ja käy kiva tuulenvire.
Käsikorussa metalliosat 925 hopeaa samoin korvakorukoukut. Käsikoru MYYTY mutta swarokorviksia jäljellä.
Aurinkoista viikkoa:-)

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Onnea valmistuneille ja ihanaa lomaa:-)




Näihin kesäisin koruihin en laittanut yhtään kimalletta paitsi makeanvedenhelmien himmeää hohdetta. Löysin muutamia kauniita käsin valmistettuja helmiä ja näihin käsikoruihin päätyi niistä kaksi. Alemman käsikorun makeanvedenhelmet näyttävät tässä kellertävimmiltä kuin ovat luonnossa, ovat oikeasti aika lähellä tuon kukkahelmen vaaleaa sävyä. Tästä tuli hiukan prinsessakoru ja siksi tuo kruunu lisänä.
Ylemmässä korussa myös käsityöhelmi, oikein söötti kukkahelmi ja lisänä akaatteja sekä Karen Hillin kukka sekä lehti. Molemmat korut hopeaa ja pari vuotta säilötyt isot jousilukot päätyivät näihin koruihin, jotka nekin menee koristeena. Molemmat MYYTY.
Mukavia juhlia kaikille juhlijoille:-)