torstai 31. maaliskuuta 2011

Pitkä kaulakoru


Helmiliinan kaulassa roikkui viikonloppuna ainakin kaksi tuollaista ylimmässä kuvassa olevaa lohkaretta. Muuta en siitä sitten muistakaan ja sen, että se oli tosi kaunis ja siinä oli aika hempeet värit. Ehkäpä se saattoi olla myös linkitetty.
Se mielessä tein tämän. Jälleen kerran vuorikristallia monella tapaa: isoina rondelleina, AB käsiteltynä ja sydäminä. Laitoin myös viistehiottuja savukvartseja, erikokoisia ja -värisiä Swarovskin kristalleja niin ja ruusukvartsia. Niskan puolella on siemenhelmiä sekä pienen pieniä ruusukvartsirondelleja  n. 15 cm:n matkalla vähän keventämässä korua. Korulla on pituutta 75cm. Aurinkoista viikonloppua kaikille:-) Omaan käyttöön yksi ja toinen suurinpiirtein samanmoinen siskokullalle:-)

Yksinkertaista

Ihanan väristä mattaa Jadehelmeä linkitettynä hopeaketjuun. Aika simppeliä ja yksinkertaista.
Tykkään kovasti tuon Jaden väristä ja rondellien koko 13x10mm. Pituutta korulla on n. 50cm.


                                                                                     
Jotenkin kaipasin tähän jotain lisää, joten lisäsin tähän vielä muutaman hehkuvan Preciosan kristallin.                                            

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Tämän viikonlopun viimeinen

Tein vielä ne blingbling korvikset, jotka suunnittelin tekeväni. Näissä on kyllä blingblingiä huikeesti enemmän kuin missään ikinä tekemässäni/käyttämässäni korussa, ylärajoilla mennään komiasti:-)
Jotenkin näistä kuitenkin tuli mun mielestä tosi söpöt..
Isoin on Preciosa kristalli, muut Swaroja

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Kädentaitomessuilta hankittua


Hankin tänään noita keltaisia jadehelmiä (pyöreitä ja kolikkoja) kädentaitomessuilta Helmiliinalta ja tein heti itselleni niistä simppelin, aurinkoisen kevätkorun auringonpaisteesta häikäistyneenä. Korulla on pituutta 85cm ja lisäsin siihen vuorikristallia ja swarovskin kristalleja sekä eebenpuuta keventämään korua. Tuo riipus on kaunis ja koska nuo koristeet siinä on kullanväriset niin ajattelin sen sopivan tähän somisteeksi. Tällä mä patsastelen koko kevään:-)

Merilasia, savukvartsia

Tykkään kovasti tuosta rouheesta lasista mutta en oikein tiennyt mitä olisin voinut siihen yhdistää. Tein vaaleista, pienistä makeanveden helmistä toisen rannekorun ja liitin sitä monella tapaa tuohon koruun, jotenkin se sopi mutta oli jotenkin liian "krumeluuri" mulle, joten jätin sen pois. Isot helmimollukat jätin tuohon roikkumaan ja muutama lasi jäi vielä varastoon. Taidan kokeilla joskus makeanveden helmillä.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Kevättä rinnassa!

Tässä on mun kevätrannekoru: 14 mm mehukkaita, viistehiottuja akaatteja, Karen Hill leppäkerttu sekä pikkuinen hopeinen perhonen, lisäksi pari Swarovskin kristallia.
Tähän koruun etsin viimeiset hopeiset renkaat laatikoista ja nyt on hankittava uutta lankaa, että pääsee jälleen veivaamaan ja sahaamaan:-)
Nyt taidan menna ulos tonkimaan lehtikasoja jos vaikka löytyis oikea leppäkerttu...

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Mitäpä tästä sanoisi...

Vähän samaa tyyliä kuin edellisessäkin. Tästä tuli ehkä liian "raskas". Koru olisi mielestäni ollut riittävä ilman tuota riipusosuuttakin mutta kun tuo riipuspidike tuli tuonne laitettua niin joku siihen piti saada roikkumaan. Siinä käväisi myös perhonen mutta mielestäni se oli tuohon liian pieni, sovittelin siihen Preciosan sydäntäkin muttei sekään siihen oikein istunut. Löysin siihen sitten tuon lasisen riipuksen ja se oli siihen paras. Helmiliinalta hankitut kauniit hopeiset helmirondellit ja vilahtaa niissä muitakin sävyjä ja samoin Helmiliinan ihanat vuorikristallinugetit. Väleissä pieniä hopeahelmiä sekä kaikki muutkin metalliosat hopeaa. Lasiriipus kyllä kimaltelee kauniisti.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Lahjalohkare...


Sain lahjaksi aivan huikeen ihanat,sädehtivät, kauniit, herkulliset "lohkareet". Halusin sen seuraksi jotain hempeetä, yksinkertaista ja kaunista. Laitoin ympärille makeanveden helmiä, pieniä Swarovskin kristalleja sekä hopeaa ja Balin hopeaa. Kuvassa makeanveden helmet näyttävät tummemmilta kuin ovat. Koru on kohtuullisen lyhyt mutta minusta tuon kauniin riipuksen täytyy ehdottomasti olla näkyvillä:-)

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Ainoastaan..

Tässä on ainostaan nuo kolme akaattihelmeä hopealangassa ja lisäksi muinaisketjua. Tuo Balin lukko-osa, johon lukko kiinnitetään on aika kiva lukolle, samalla siihen sain mukavasti kiinnitettyä pari Swaroa, helmen sekä perhosen. Metalliosat hopeaa. Istuu mukavasti ranteeseen.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Väriä kevääseen!


Nuo Swarovskin kristallit loistelivat laatikossa huikean kauniisti, ympärille iltaruskon jadea tai miksei yhtä hyvin aamuruskoa, hiukan Balin hopeaa sekä hopeaa.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Tervetuloa!

Blogini on saavuttanut 10 lukijaa, lämpimästi  tervetuloa sekä kiitos ja kumarrus kaikille palautteesta:-)

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Lumihiutaleobsidiaani-, larvikiitti- sekä "omppu"korvikset

Isommat tummat korvakorut lumihiutaleobsidiaania ja pienemmät larvikiittia. Oliskohan noi omenanvihreät värjättyä serpentiiniä? Nyt en muista:-/ Koukut ym. hopeaa.



Näitä koruja ei nyt näin valtavasti tule valmiiksi... Osa on tehty jo aikaisemmin ja päätyvät nyt kuvina tänne.
Leipätöissäkin pitäis ehtiä käymään, että saa taas tilattua uusia korutarvikkeita:-o Olen ollut himoneuloja ja neulonut varmaan elämässäni ainakin sata villapuseroa, nyt ei ranteet tykkää siitä hommasta ja niskat jumittaa myös. No tässäkin kyllä hartiat jumittaa mutta vissiin eri paikasta kuin neulomises:-)

Rannekorut akaateista sekä makeanvedenhelminugeteista


Isohkoja, turkoosiin vivahtavia akaattimöllyköitä, Balin hopea sekä hopeaa. Vaaleassa isohkoja makeanvedennugetteja, Balin hopeaa sekä hopeaa.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Eebenpuu,turkoosikaulakoru sekä korvakorut









Sain tehtyä muutama päivä sitten tekemääni rannekoruun sopivan kaulakorun. Tällä kaulakorulla on pituutta 62cm. Niskan puolella keventämässä n. 20 cm:n matkalla pelkkiä eebenpuisia helmiä. Isohkojen turkoosien helmien pituus n. 1,5cm ja puuhelmet 1cm. Lisäksi Swarovskin kristalleja sekä Balin hopeaa.







Kahdet erilaiset settiin sopivat korvakorut: yksinkertaiset turkoosit helmet sekä toiset, missä solmut kuningasketjua sekä Swarot.

Kiireellä kuvasin kun arska oli juuri menemässä mailleen:-)

Kiitos kaikille, jotka ovat käyneet tutustumassa koruihini ja jättäneet käynnistään muistoksi jonkin kommentin!

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Helmikaula-/ rannekoru

Peruskaulakoru kauniista kupariin ja lilahtavaan vivahtavin makeanvedenhelmin kera hopean. Jatkoketju hopeasta ja niskassa roikkuu hopeinen ruusu. Pituus 39-42 cm. Menee mukavasti myös kaksinkerroin ranteeseen.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Eebenpuurannekoru kera Swarovskin kristallin

Tämä ruskean ja turkoosin liitto on ollut mielessäni. Tässä eebenpuisia helmiä sekä turkooseja
 Swarovskin kristalleja. Lisäksi Balin hopeaa ja pätkä muinaisketjua. Tarkoituksena olisi saada tähän myös kaulakoru mutta vähän erimallisilla puuhelmillä ja ehkä lisäksi myös isompia turkooseja kiviä.

torstai 3. maaliskuuta 2011

Jens Pind/piina kaulakoru



Ihka ensimmäinen piinaketjuni. Aloitus oli tosi vaikeaa ainakin mulle ja ilman aloituspalaa. Sen sata kertaa purin ja aloitin alusta ja sitten kun luulin, että nythän tämä sujuu niin huomasin muutaman sentin päässä jonkin oikein silmiin pistävän virheen! Ja eikun purkamaan taas! No sillä seurauksella, että lenkit alkoivat jotenkin venymään ja ketjun alkuosa on kyllä hiukan "vempallaan". No tällä korulla on oma tunnearvonsa, oli sen verran kova urakka. Piina sujuu nyt ja mielestäni kaunis ketju ja jotenkin sujuvaa tehdä kunhan on taistelut taistellut sen kanssa:-)
Korun pituus 47cm ja punottu millin langasta. "Trust" härpäke tulee eteen ja siihen saa liitettyä vielä vuorikristallin.